Saavutettavuus on minulle näkövammaisena ja saavutettavuustestaajana hyvin tärkeää. En kuitenkaan osaa tarkastella asioita vain suppeasta näkökulmasta, vaan halusin rakentaa moniaistisen näyttelyn ottaen huomioon erilaiset ihmiset ja tuoda aineistoa esille myös ruotsiksi ja englanniksi. Näin kaikki voivat tutustua näyttelyyn omista lähtökohdistaan
Onko niin käytännössä? Tämä näyttely olisi yksi esimerkki, miten pienillä teoilla näyttely on saavutettava lähes jokaiselle. Puhelimella ja Qr┬koodilla pääsee näyttelyn sivuille, jossa saavutettavuus tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden tutustua näyttelyyn.
Ymmärrettävyys on suuri haaste sekä näyttelyn abstraktion osalta että saavutettavuuden ja sen historian osalta. Aihetta on tarkoitus avata tekstein ja asiantuntijoiden haastatteluin.
Usein ongelma on, että saavutettavuutta halutaan, mutta sitä ei osata toteuttaa´.
Käytännössä kyse on pienistä asioista, joista osa on helppo toteuttaa ja osa on kunnianhimoisempia, jotka vaativat enemmän resusseja.
Näyttelyn jälkeen aineisto jää verkkosivuille kaikkien käyttöön. Näin se tarjoaa mahdollisuuden tutustua aiheeseen myös jälkikäteen.
Saavutettavuuden tarkoitus näyttelyissä on tarjota eri keinoin sama tunne┬elämys kaikille vieraille riippumatta heidän lähtökohdistaan.
Koho┬ ym. materiaali
Näyttelyssä on muutamista tauluista teetetty kuohupaperimallit. Samoin pistepiirustuksellisesti on tehty kuvista mallit tukemaan sanallisia kuvauksia.
Näyttelyssä kuvista ovat myös kosketeltavat tulosteet.
Sanallinen kuvailu
Kuvaajan kuvailu on tehty jokaisesta näyttelyn kuvasta. Kuvailut ovat näyttelyn verkkosivulla luettavissa ja kuunneltavissa puhelimen avulla..
Valokuvaajan analyysi
Ajatus on täysin uusi, mutta abstrakteissa kuvissa se voi olla hyvä ratkaisu elämyksen tuottamiseen kaikille näyttelyn vieraille.
Kuvan tunteminen
Kuvaa voi myös hahmottaa käden ja kehon liikkeillä sekä selkään kuvaillen. Tästä on enemmän Riitta Lahtisen (KT) haastattelussa.
Lisäksi 25.1.2022 klo 14:00 järjestetään kaikille avoin tapahtuma, jossa asiaan voi tutustua.
Näyttelyn sivusto
www.omat.fi/mosaiikki
Lisätietoja saavutettavuudesta
www.saavutettavuus.fi
Tarinoita muodosta ja väristä.
On kolmen erillisen, mutta silti yhtenäisen valokuvasarjan kokoelma. Usein kiire ja asioiden tavanomaisuus saattaa estää... ...
Lue lisää mosaakista
Tarinoita muodosta ja väristä.
On kolmen erillisen, mutta silti yhtenäisen valokuvasarjan kokoelma. Usein kiire ja asioiden tavanomaisuus saattaa estää... ...
Lue lisää
Ensimmäinen lause on kuin puhumaan oppivalla lapsella. On paljon äänteitä ja opetellaan sanoja, mutta mikä on se ensimmäinen lause. Tunnistaako sen, vai... ...
Lue lisää mosaiikista
On kuin kohta olisi aloittamassa koulunkäynnin. Maailmassa on paljon ihmeteltävää, mutta asioissa on jo oma rytminsä ja asioita voi nähdä jo eri... ...
Lue lisää
Kun nuori on teini−iässä, koko maailma on edessä. Mutkikkaammatkin asiat, monivärisyys ja monet taidot ovat kehittyneet ottamaan maailman vastaan. Osataan ... ...
Lue lisää
Ensimmäinen murros oli 1800 luvulla, jolloin ranskalaisen Louis Braillen kehittämä pistekirjoitus mahdollisti sokeille luku- ja kirjoitustaidon.... ...
Lue lisää
Mikä on mieleisin kuva Mosaiikki tarinoita −valokuvasarjasta?
Vastaajien kesken arvotaan kolme palkintoa. Yksi palkinto sisältää 5 erilaista suosituinta... ...
Lue lisää
moninaisuuden äärellä! Teimme joukon haastatteluja moninaisuuden eri puolista. Lue asiantuntijoiden ajatukset saavutettavuuden lähtökohdista ja moninaisuudesta. ...
Lue lisää
Tämä näyttely ja sen sivustolle jäävä materiaali on ollut mahdollista vain hyvin monen ihmisen avun ja työn turvin. Työn aloittaminen ei olisi... ...
Lue lisää
Tämä näyttely ja sen sivustolle jäävä materiaali on ollut mahdollista vain hyvin monen ihmisen avun ja työn turvin.
Olen erittäin kiitollinen... ...
Lue lisää
Koko kansakouluajan minulla oli kuvaamataito 10. Ollessani kansakoulun 9. luokalla opettaja laittoi eteeni kolme tunneilla tekemääni piirustusta ja sanoi, että hae... ...
Lue lisää
Sellon kirjaston Galleria Annan ja toisen kerroksen lasivitriinin
luona on lisämateriaalia ja täältä löydät amat sähköisessä muodossa. ...
Lue lisää
Sellon kirjasto on Espoossa Sellon kauppakeskuksessa toimiva kirjasto. Se on osa Espoon kaupunginkirjastoa ja Helmet-kirjastoa.
Sellon kirjastossa käy yli miljoona asiakasta... ...
Lue lisää
Mosaiikki tarinoita -valokuvanäyttely 4-28.1.2022
Lehdistötiedote
mosaiikki_lehdisto_fi.pdf
mosaiikki_lehdisto_fi.rtf
Mosaikberättelser -fotoutställning
... ...
Lue lisää
<< Suosituimmat kuvat | Saavutettavuuden asiantuntijat >>
Etusivu
Tero Kokko |
Rapakivenkuja 1 C 45 |
00710 Helsinki, Suomi-finland
Puh: 040-5594 739 |
saavutettavuus [at] omat.fi
|
www.terokokko.fi
Saavutettavuus fb
|
|
Vanhin saavutettavuustestaaja
Kokko-Kokki Oy on tehnyt suomessa verkkosivustojen
saavutettavuustestauksia
jo vuodesta 2003. Yritys on vanhin Suomessa saavutettavuusasioita tehnyt yritys.
Kiinnostavia sivustoja