Kaurakeksitaika

Kaurakeksitaika on kertomus äreästä isoäidistä, joka joutuu pehmentämään piikkejään. Olosuhteiden pakottama etäisyys tuntuu aluksi hyvältä. Äksy mummo on vain tyytyväinen, kun kakarat pysyvät loitolla. Sitten vähitellen alkaa tapahtua outoja asioita, ja kaurakeksitaika muuttaa kaiken. Pehmentävänä hahmona on lempeä isoisä. Erossa oleminen synnyttää ikävää ja ikävä saa rakkauden tulemaan esiin. Kaikki muuttuu. Tarina huipentuu Serkussirkukseen ja sen yllätysnumeroon.

METELIVETOINEN LUUTA – ALKULUKU

Oli raikas, tyyni ja hiljainen talviaamu pienessä kaupungissa kaukana täältä. Yöllä oli taas satanut paljon uutta lunta. Vaikka pyry oli jo tauonnut, pöllysi yhden talon kohdalla lunta ilmaan ja kadulle asti. Ohikulkijat ihmettelivät lumituprua ja pihalta kuuluvaa rähinää ihmeissään. Taitaa jollakin olla metelikäyttöinen luuta, ajattelivat ohikulkijat ja siirtyivät kadun toiselle puolelle.

Jupinaa. Sadattelua. Sanoja, joita ei voi lastenkirjaan painaa.

− Mukulat, peijoonit! kuului rähisevä naisen ääni pensasaidan takaa.

Peevelin penikat. Taas on lumikasat missä sattuu ja minun käytävät tukossa.

− Älähän nyt, Terttu, yritti leppoisa miesääni rauhoitella.

− Täytistäkö pitää tänne pakkautua! Pysyisivät kotonaan! Tänne työntyvät meidän kiusaksi, paasaus jatkui.

− Eihän niillä raukoilla ole siellä edes lunta, puolusteli Kauko, joka oli ollut onnellinen, kun oli saanut taas koko pitkän viikonlopun touhuta lasten kanssa ulkona. − Saavat nähdä, minkälainen on oikea vanhanaikainen…

− Ja pippurin marjat, sanon minä! Vielä minä sinulle vanhanaikaiset näytän, puuskutus yltyi. − Siksihän ne tänne tuppautuvatkin, kun on ilmainen lapsenhoito tarjolla. Laatuaikaa! Ukkisuhdetta ja mummosuhdetta! Voi palsternakka!

− No onhan meillä täällä aikaa ja tilaa! Ja eikös meistäkin ole mukavaa, kun nuoret perheet tulevat käymään, koetti Kauko pehmentää.

− Vai käymään, paahtoi Terttu yhä. Viikkosotallahan tuo lauma aikoo meille taas leiriytyä. Pyykkikone saa laulaa aamusta iltaan. Sinustahan se voi olla mukavaa, mutta minä saan kuukauden siivota, ennen kuin kaikki paikat on taas kunnossa.

− Kiva kai se on piiperoisten kanssa temmeltää, ja oppivat lapsetkin hiihtämään, uskalsi Kauko vielä lisätä, vaikka nyt luuta jo heilui siihen malliin, että kohta olisi viisasta lopettaa.

Vaari oli yhdessä lasten kanssa rakentanut lumihirviöitä ja lumidinosauruksia. Keskelle pihaa oli ilmestynyt valtava kaksikerroksinen lumilinnakin torneineen. Ilman vaarin rakennustaitoja ja lautavarastoa sellaista pytinkiä ei olisi syntynytkään.

− Perttukin oppi eilen pyörittämään lumipal…

Kaukon sovitteluyritys loppui tupsahdukseen, kun äkäinen lumilähetys moksahti hänen takapuoleensa.

− Siinäkin meillä yksi hyväkäs! Oikein opetat niitä sotkemaan pihan puhtaita hankia ja suoria käytäviä. Yhtään ei arvosteta toisen työtä, jatkoi Terttu.

Alkoi näyttää siltä, että kohta puhkeaa joko kunnon lumisota tai päättymätön itku. Kauko ei halunnut enää väitellä, vaan hiippaili postilaatikolle. Lehtipino kainalossaan hän asteli pihapolkua kotiovelle. – Kyllä se kohta asettuu, myhäili hän mennessään. Tunsihan hän tuon tuittupäänsä, siivoushullun touhottajan.