Aukeamalla 2 on kolme kuvaa. Vasemmalla on hieman keski-ikäistä vanhemman naisen kasvot, jotka on valaistu huulista ylöspäin. Naisen hiukset näkyvät vain osittain; ne ovat vaaleat ja ohuehkot. Naisen otsalla on uurteita. Silmät ovat jotenkin surumieliset.
Keskimmäisessä kuvassa on ikkuna. Verhot laskeutuvat molemmin puolin ikkunaa ja ne on alhaalta kiinnitetty laidoille. Verhot kaareutuvat myös ylöspäin keskelle. Maisema ikkunan takana on hieman epäselvä, mutta ulkona näkyy kuitenkin pensaita, ehkä puitakin.
Vasemmanpuoleisen ruudun takana voi nähdä ristikuvion. Ikkuna on naisen pään kokoinen, joten se on paljon taaempana huoneessa.
Oikeanpuoleisessa kuvassa alaston mies on heräämässä. Hänestä näkyy vain yläruumis ja venyttelevä käsi, joka on kasvojen takana. Miehen olemus on jotenkin patsasmainen: valkoinen ja virheetön. Kuvailu
* ’ *
Olen vanheneva nainen – ja nyt jo sairaskin. Kuoleman varjo.
Ikkunoiden takana kevät, tuuhea. Silti kuoleman risti kaiken yllä, minun ylläni.
Vain patsaiden maailmassa kaikki on täydellistä, ikinuorta, kuolematonta. AS.
* ’ *
Luottavainen katse, avoin mahdollisuus, antautuminen kaikelle, mitä edessä on. MS.
* * *
Mustalla taustalla on kolme kuvaa. Ensimmäisessä on nainen, joka näkyy valossa vain leuasta ylöspäin laajenevana niin, että tukkaa ja korvaa näkyy, mutta muuten hän on pimeän peitossa. Nainen katsoo ylöspäin. Verrattuna viereiseen kuvaan, jossa on ikkuna, muodostuu vaikutelma, kuin nainen olisi etualalla ja ikkuna taaempana. Kolmannessa kuvassa on mies, joka makaa ja haukottelee, venyttelee oikein nautinnollisesti. Itse asiassa kuvassa on patsas, muistaakseni Sinebrychoffin museon ylätasanteella.
Tässä on tunnelma perheestä; äiti ja isä, siinä ei ole mitään rikkonaista. Ikkunasta ja vanhoista ikkunaverhoista tulee mökkimäinen vaikutelma. Ikkuna on vanha ja tyylikäs. Ei ehkä ihan mökin ikkuna, vaan salin. Kuva on Finlandia-talon vieressä olevasta kahvilasta. Tunnelma on harmoninen ja tasapainoinen. TK
<< Koskettava Kirjan kuvat | Kaipaus >>
Etusivu
Koskettava kuva
Kauneus on katsojan sormissa
Tero Kokko |
Rapakivenkuja 1 C 45 |
00710 Helsinki, Suomi-finland
Puh: 040-5594 739 |
saavutettavuus [at] omat.fi
|
www.terokokko.fi
Saavutettavuus fb
|
|
Vanhin saavutettavuustestaaja
Kokko-Kokki Oy on tehnyt suomessa verkkosivustojen
saavutettavuustestauksia
jo vuodesta 2003. Yritys on vanhin Suomessa saavutettavuusasioita tehnyt yritys.
Kiinnostavia sivustoja