Sarin sivut

Kirjoituksia

Tällä sivulla on luettavissa kirjoituksiani. Tekstien loppuun on merkitty julkaisutiedot. Jos lainaat tekstejä, olethan ystävällinen ja muistat merkitä lähteen.

Vuorimaisema Madeiralta


Kelasta vammaistukea 16 vuotta täyttäneelle

Nuoren täyttäessä 16 vuotta muuttuvat monet sosiaaliturvaan liittyvät asiat. Kelan myöntämä alle 16-vuotiaan vammaistuki päättyy syntymäpäiväkuukauden lopussa ja tilalle on haettava 16 vuotta täyttäneen vammaistukea, joka on samalla tavoin kolmiportainen taloudellinen tukimuoto.
Lue artikkeli


Hitaasti, mutta varmasti? - Selvitys saavutettavuuden edistymisestä yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 2000-luvulla

Opiskelun esteettömyyttä on edistetty 1970-luvulta alkaen, mutta viime vuosina toiminta on muuttunut määrätietoisemmaksi ja näkyvämmäksi. Helmikuun alussa julkaistiin opetus- ja kulttuuriministeriön Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs:ltä tilaama selvitys, jossa tarkasteltiin saavutettavuuden edistymistä yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 2000-luvulla. Pohjaa opiskelun esteettömyydelle on luotu mm. vuosina 2007-2010 toteutetussa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa Esteetön opiskelu korkea-asteen oppilaitoksissa -hankkeessa sekä vuonna 2005 julkaistussa Esteetön opiskelu yliopistossa -selvityksessä. Otuksen tekemä selvitys ja sen toimenpidesuositukset ovat luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa www.otus.fi.
Lue artikkeli


Vammaispalvelut arkea - eivät hoitoa ja hoivaa

Helsingin sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen yhdistämisessä vammaispalvelut esitetään sijoitettavaksi sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen osastolle. Valtavirtaistamisen periaatteen mukaan vammaisten on saatava tarvitsemansa palvelut sieltä, mistä muutkin samanikäiset ja samassa elämäntilanteessa olevat kaupunkilaiset ne saavat. Vammaispalvelut eivät ole hoitoa, hoivaa tai kuntoutusta. Niiden tarkoituksena on mahdollistaa omannäköinen elämä ja arki sekä yhdenvertainen osallistumisoikeus kaikkeen yhteiskunnan toimintaan vammasta huolimatta. Nyt Helsinki aikoo tuottaa vammaispalvelut osastolla, jossa henkilöstö on sitoutunut lähinnä hoitoon, hoivaan ja kuntoutukseen todennäköisesti vanhustenhuollon periaattein. Suunnitelma edustaa vanhakantaista jo 1950-luvulla päättynyttä kunnalliskotiajattelua.
Lue artikkeli


Pääsykokeet edessä – mitä sitten?

Yhteishaut kolkuttelevat ovella. Tälläkin kertaa moni näkövammainen opiskelupaikasta haaveileva ryhtyy tuumasta toimeen ja täyttää hakulomakkeen. Seuraava etappi voi olla pääsykoe, jolle on syytä luoda muutama ajatus jo hakulomaketta täyttäessä.
Lue artikkeli


Vammaisen pysäköintiluvan käytöstä

Poliisi voi myöntää vaikeasti vammaiselle tai vaikeasti vammaisen kuljettamista varten pysäköintiluvan. Myöntäminen perustuu tieliikennelakiin. Pysäköintiluvan käytössä on kuitenkin muistettava tietyt pelisäännöt, sillä sekään ei anna lupaa pysäköidä aivan mihin tahansa.
Lue artikkeli


Ja maassa hallitus

Juhannuksen alla työnsä aloittaneen hallituksen ohjelma on otsikoitu Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi. Kyse on lähes satasivuisesta lukupaketista, jonka sivuilta löytyy konkreettista toimintaa sekä monenlaista selvittämistä ja kehittämistä.

Lue artikkeli


Esteettömyys unohtui Ahjon hankinnassa

Helsingin kaupunginpäätöksenteossa otetaan syksyn aikana käyttöön sähköinen
Ahjo-kokousjärjestelmä (HS Kaupunki 10. 8.). Paperinkulutusta vähentävän ja
viisi miljoonaa euroa maksavan Ahjon käyttöönottoa on valmisteltu pitkään.
Tavoite on hyvä, mutta toteutuksessa on unohdettu yksi tärkeä näkökulma.

Lue artikkeli


Mikä on hiihtoloman tehtävä?

Ensimmäiset hiihtolomat vietetään tällä viikolla. Koululaisen äitinä olen viime päivinä miettinyt hiihtoloman tehtävää. Kevätlukukausi on pitkä, joten läksyjä, kokeita ja muita koulutehtäviä riittää arki-illoille ja viikonlopuille. Hiihtoloman tarkoituksena lienee katkaista koulutyö ja antaa oppilaille ja vanhemmille hengähdystauko ennen lukuvuoden viimeistä kolmea koulukuukautta.

Lue artikkeli


Esteettömyys pitää muistaa myös tietoyhteiskunnassa

Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön lisääminen on tulevien vuosien
tavoite. Tarpeita ja kehityssuuntia on esitetty muun muassa opetus- ja
kulttuuriministeriön raporteissa. Viimeksi aihetta sivusi Kalle Juuti HS:n
Vieraskynässä 7. 2. Yleisellä tasolla raporteissa esitetyt kärkihankkeet ja toimenpiteet ovat
kannatettavia. Niissä on kuitenkin sivuutettu täysin tieto- ja
viestintätekniikan sekä sähköisten palvelujen ja asioinnin esteettömyys.

Lue artikkeli


Yhteishaku lähestyy

Peruskoulua päättävät ovat ehkä jo väsymykseen asti kuulleet yhteishausta ja sen merkityksestä. Haku on tärkeä kaikille, joten sille kannattaa uhrata useampikin ajatus.

Lue artikkeli


Perusopetuslaki muuttuu

Perusopetuslain erityisopetusta koskevien pykälien muuttamista on valmisteltu pitkään. Eduskunta päätti muutoksista kesäkuun alussa, ja ne tulevat voimaan vuoden 2011 aikana. Uudistus painottaa varhaista puuttumista ja ennaltaehkäisevää tukea.

Lue artikkeli


Entäs kymppiluokka?

Peruskoulun viimeisen luokan lähestyessä perheissä alkaa pohdinta nuoren tulevaisuudensuunnitelmista. Osan tavoitteet ovat selkeät, mutta moni miettii useiden vaihtoehtojen välillä tai jopa ilman vaihtoehtoja. Perinteisesti suunta on lukioon tai ammattikouluun. Ne eivät onneksi ole ainoita mahdollisuuksia.

Lue artikkeli


Lakihanke kannustaisi syrjintään korkeakouluissa

Opetus- ja kulttuuriministeriössä reagoitiin insuliinisurmiin valmistelemalla lakimuutoksia, joilla voitaisiin puuttua korkeakouluopiskelijoiden alalle soveltumattomuuteen. Hallituksen esitys koulutusta koskevien lakien muuttamisesta siirtyy syksyllä eduskuntakäsittelyyn.

Lue artikkeli


Kodin Ykköstä tarvitaan keskustan alueella

Kauppakeskus Kaisan Kodin Ykkösen vuokrasopimus päättyy ja liike on viimeisen päivän auki 12.2.2010. Kaisan Kodin Ykkönen on palvellut etenkin autottomia kaupunkilaisia mainiolla paikalla yli 10 vuotta. Kaisaan on ollut helppo tulla joukkoliikenteellä tai kävellen lähes mistä tahansa Helsingin kolkasta.
Lue artikkeli


Kesäkuussa Savelan puistoon!

Ihan kohta pienemmät ja isommat koululaiset kirmaavat kesälaitumille. En taida olla ainoa äiti, jonka mielessä kaihertaa huoli koululaisen lomapäivistä ja turvallisesta kesälomasta. Päiväleirit ym. eivät ole ratkaisuja jokaiseen päivään ja alkavathan koululaiset kaivata myös omaa tilaa ja rauhallista leikkiaikaa.
Lue artikkeli


Eskariin – 5-vuotiaana vai myöhemmin?

Vauvaikäisen näkövammaisen lapsen vanhempien mielessä risteilee monenlaisia ajatuksia. Saako lapseni koskaan työpaikkaa? Pääseekö hän naimisiin ja tuleekominusta isovanhempi? Näihin kysymyksiin vastaukset tulevat vasta vuosien kuluttua, mutta pohjaa elämälle rakennetaan vauvasta asti. Ensimmäinen iso ja useasta näkökulmasta harkittava päätös on eskari.
Lue artikkeli


AVI ja ELY – mitä ihmettä?

Vuoden vaihtumisen jälkeen lyhenteet AVI ja ELY tulevat vähitellen tutuiksi yhä useammalle. Ne liittyvät vuonna 2007 aloitettuun valtion aluehallinnon uudistamiseen. Uudistus tuli voimaan tämän vuoden alusta.

Lue artikkeli


Monta tärkeää asiaa, mutta... Mistä rahat?

Kunnallisvaalien alla keskustelut, vaalimainokset ja puolueiden vaaliohjelmat pursuavat asioita, jotka tarvitsevat kehittämistä, parantamista tai muuttamista. Päivähoidon, koulun, terveyskeskusten ym. keskellä on helppo unohtaa raha, jota tarvitaan asioiden toteuttamiseen.

Lue artikkeli


Vammaispalvelut kuntoon - lopultakin!

Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut, miten vammaispalveluihin kuluu rahaa? Olen kuullut ihmettelyjä niiden tarpeellisuudesta ja joskus jopa vammaisten itsemääräämisoikeudesta ja sananvallasta.

Lue artikkeli


Onko koulu kiva?

Koululaiset ovat aloittaneet uuden lukuvuoden kuka minkäkinlaisissa tunnelmissa. Koulu ei ole olemassa itseään vaan oppilaitaan varten. Lasten ja nuorten on voitava kokea koulu turvallisena ja hyvänä oppimispaikkana. Akateemisten taitojen lisäksi koulu opettaa toisten kanssa toimimista, kaverin huomioon ottamista ja montaa muuta elämäntaitoa.

Lue artikkeli


Tehdään yhdessä - vaalien vuosi 2008

Tämä vuosi on monella tavalla tärkeä SDP:n tulevaisuudelle, suuntaviivoille ja muutosajatuksille. Ensin HOK-Elannon asiakasomistajat saavat äänestää uuden edustajiston, sitten Helsingin Demarit pääsevät kirjoittamaan numeroita jäsenäänestyslomakkeisiin puoluekokousedustajista ja kunnallisvaaliehdokkaista ja vuoden lopulla jokainen helsinkiläinen saa antaa äänensä kotikaupunkinsa asioista päättäviä valittaessa. Äkkiseltään ajateltuna suorastaan hengästyttää, sillä mahtuuhan vaalien väliin vielä SDP:n puoluekokouskin.

Lue artikkeli


Ammatin ja koulutuksen suunnittelu paperille - Milloin? Mitä? Kenelle?

Ammatillinen kuntoutussuunnitelma, ammatillinen koulutussuunnitelma, henkilökohtainen opiskelu- ja kuntoutumissuunnitelma... Sanahirviöitä, jotka tulevat lähes väistämättä eteen. Moni tietää niiden liittyvän tavalla tai toisella Kelaan, mutta muutoin suunnitelmat vaikuttavat salatiedolta.

Lue artikkeli


Savela tarvitsee leikkipuistonsa

Savela on noin 2000 asukkaan saareke Pukinmäen kyljessä. Sidoksia on Pihlajamäkeenkin, sillä alakoululaiset kulkevat pellon poikki lakkautusuhan välttäneeseen Pihlajamäen ala-asteen kouluun.
Lue artikkeli


Mikä on arkea "meille kaikille"?

"Meidän yhteinen arki", "arkea meille kaikille" - mitä nämä oikeastaan tarkoittavat? Arki on jokaiselle erilaista elämäntilanteesta ja tarpeista riippuvaista elämää.
Lue artikkeli


Savelantie kaipaa hidasteita

Savelassa korjattiin useampia katuja kesien 2005-2006 aikana. Vuosi sitten työn alla oli mm. Savelantien loppupää eli ns. pihakatuosuus. Ennen katutyömaata tällä osuudella oli kaksi hidastetta, jotka hillitsivät hyvin autojen vauhtia. Näitä hidasteita ei ole rakennettu uudelleen kadun valmistuttua.
Lue artikkeli


Erityisjärjestelyjen avulla valkolakki

Ensimmäinen ylioppilastutkinto järjestettiin vuonna 1852. Se oli aluksi Helsingin yliopiston pääsytutkinto, jossa tuli antaa riittävä näyttö yleissivistyksestä ja latinan kielen taidosta.
Lue artikkeli


16 V ja peruskoulu ohi – MIKÄ MUUTTUU???

Kun näkövammaisena nuorena täytät 16 vuotta ja lopetat peruskoulun, monet mm. sosiaaliturvaan liittyvät asiat muuttuvat. Enää vanhempasi eivät saa lapsen hoitotukea, vaan 16 vuotta täyttäneenä sinun pitää hakea Kelalta 16 vuotta täyttäneen vammaistukea. Jos olet tähän asti tehnyt koulumatkasi taksilla, koulutoimi ei enää järjestä niitä, vaan oikea osoite on sosiaalitoimen vammaispalvelu. Näkövammaisten Keskusliitossa siirryt lasten aluesihteerin sijaan käyttämään aikuisten aluesihteerin palveluja.
Lue artikkeli


Miten käy Savelan leikkipuiston?

Jälleen ovat esillä leikkipuistot ja niiden kesätoiminta. Sosiaaliviraston esityksen mukaan muutama puisto olisi suljettuna koko kesän. Yksi näistä olisi Savelan leikkipuisto.
Lue artikkeli


Otetaan vammaispalvelut vakavasti!

Henkilökohtainen avustaja ja kuljetuspalvelut - mitä ne ovat? Tarvitaankohan vammaispalveluja ihan oikeasti? Nämä ovat vain esimerkkejä kysymyksistä, joihin olen vastannut useita kertoja enemmän tai vähemmän rautalankaa käyttäen.
Lue artikkeli


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät toverit,

Mitä kuuluu lapsiperheille? Minne menevät nuoret?
Lue artikkeli


Käytän, en käytä

Äkkiseltään ajateltuna apuvälineiden käyttäminen tuntuu luontevalta ja yksinkertaiselta asialta. Eihän ole mitään syytä olla käyttämättä apuvälineitä, kun niitä on ja niiden hyöty arjessa on kiistaton. Todellisuus ei ole ihan näin yksinkertainen.
Lue artikkeli


Ovatko vammaispalvelut luksusta?

Valtioneuvosto antoi keväällä eduskunnalle vammaispoliittisen selonteon. Selontekoon kirjattiin hallituksen vammaispoliittiset tavoitteet ja kehittämistoimenpiteet niiden saavuttamiseksi.
Lue artikkeli


Kilpailutetaan, kilpailutetaan

Eduskunnan käsittelyssä on hallituksen esitys uudeksi hankintalaiksi (he 50/2006). Lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa.
Lue artikkeli


Mitä asuinpaikalta haetaan?

Paljon puhuttu Kerava-Lahti -oikorata avattiin junaliikenteelle sunnuntaina 3.9.2006. Oikorataa myöten Helsinki-Lahti väli taittuu parhaimmillaan noin 50 minuutissa.
Lue artikkeli


Palapeli työ, perhe ja vapaa-aika

Palapelien kokoamisesta tulee ensiksi mieleen lapsuus. Minulla oli useita palapelejä, joista suosikkini oli korissa uinuva kissaperhe. Aikuisena tilalle ovat tulleet toisenlaiset palapelit.
Lue artikkeli


Mitä kuuluu näkövammaisille lukiolaisille? â€" Lukiolaiskartoituksen tuloksia

Näkövammaisia nuoria ja aikuisia opiskelee lukioissa eri puolella Suomea. Suurin osa näkövammaisista lukiolaisista on nuoria, jotka jatkavat lukioon perusopetuksen jälkeen.
Lue artikkeli


Miksi tekisin muistiinpanoja?

Olen useamman kerran keskustellut nuorten tai nuorten aikuisten kanssa muistiinpanoista ja niiden tekemisen tärkeydestä. Monesti olen huomannut perustelevani, miksi muistiinpanoja kannattaa tehdä.
Lue artikkeli


Mahtuuko junaan sunnuntaisin?

VR:n kesäaikataulut harvensivat lähijunien vuorovälejä ja muuttivat
ainakin pääradalla kulkevien junien kirjaimia. Esimerkiksi sunnuntaisin
ja arkena iltamyöhään I- ja K-junat ovat muuttuneet N-juniksi
Lue artikkeli


Koulu alkaa - mitä uutta se tuo elämään?

Jokaisen lapsen elämä mullistuu, kun hänestä tulee ekaluokkalainen. Luonnollisesti koulun aloitus kiepauttaa ympäri myös vanhempien elämän. Koulu onkin aivan erilaista kuin silloin oman ensimmäisen koulupäivän aikaan. Jopa lukemista opetellaan aivan eri tavalla kuin 20 vuotta sitten
Lue artikkeli


Toimivaa junayhteyttä tarvitaan sunnuntaisinkin

Viime vuonna valmistuneen Keravan kaupunkiradan myötä pääradan lähiliikennejunien aikataulut ja pysähtymisasemat muuttuivat. Keravalle kulkeva K-juna alkoi pysähtyä myös Oulunkylän asemalla.
Lue artikkeli


Palvelut ja tukitoimet vammaisille opiskelijoille

Vammaisella opiskelijalla on mahdollisuus erilaisiin palveluihin ja tukitoimiin. Yleisten opintososiaalisten etujen rinnalla tai sijasta vammainen opiskelija voi saada palveluja ja tukitoimia sekä Kelan että kotikuntansa kautta
Lue artikkeli


Tavallista elämää - onko sittenkään?

Miten monta kertaa olisit valmis soittamaan kadonneen kyydin perään? Miten monta kertaa ja miten pitkään odottaisit -15 asteen pakkasessa juhlavaatteissa tai kesähelteessä juuri ostettujen pakasteiden kanssa
Lue artikkeli


Jokerilinja ei ratkaise kaikkia ongelmia

YTV:n laatimassa luonnoksessa pääkaupunkiseudun joukkoliikennesuunnitelmaksi vuosille 2005-2009 on maininta Leppävaarasta Itäkeskukseen kulkevan bussilinjan 522 lakkauttamisesta. Korvaavaksi on tarkoitettu linjan 520 säilyttäminen ja linjan 519merkittävä vahvistaminen ruuhka-ajan liikenteessä.
Lue artikkeli


Linjaa 522 ei tule lakkauttaa

YTV:n laatimassa luonnoksessa pääkaupunkiseudun joukkoliikennesuunnitelmaksi vuosille 2005-2009 on maininta Leppävaarasta Itäkeskukseen kulkevan bussilinjan 522 lakkauttamisesta. Korvaavaksi on tarkoitettu linjan 520 säilyttäminen ja linjan 519 merkittävä vahvistaminen ruuhka-ajan liikenteessä
Lue artikkeli


Koulunkäynnin tukimuotoja Mitä? Milloin? Mistä?

Koululaisten palvelut ja tukimuodot mietityttävät monia. Ei ole aina helppoa hahmottaa, mitä haetaan mistäkin, tai milloin jotakin tiettyä asiaa olisi hyvä hakea
Lue artikkeli


Esteetön opiskelu kuuluu kaikille

Erilaiset opiskeluun liittyvät kysymykset ovat jälleen ajankohtaisia. Syksyn saapuessa oppilaitosten penkit täyttyvät opiskelijoista, kansanopistojen kursseille jonotetaan ja avoimen yliopiston opetustarjonta on tarkan silmäilyn alla
Lue artikkeli


Ei huoltoasemalle - tervetuloa bussi 71

Savelaan suunnitellun huoltoaseman vaatima asemakaavamuutos on hyväksytty kaupunginvaltuustossa. Tämä siitä huolimatta, että alueen asukkaat ovat voimakkaasti ja perustellusti vastustaneet hanketta
Lue artikkeli


Ravintolavaunu ei ole kaikkien ulottuvilla

Helsingin Sanomissa kerrottiin 24. 5. VR:n palvelujen muutoksista. VR poisti kärrymyynnin InterCity-junista ja keskitti kyseisen palvelun ravintolavaunuun
Lue artikkeli


Palvelusuunnitelma - mitä? Miten? Miksi?

Palvelusuunnitelma on tärkeä sosiaalihuollon palvelujen ja tukitoimien toteuttamisen työväline. Sen laatiminen on lainsäädännössä velvoitettu tehtävä.
Lue artikkeli


Mitä uusi TATO tarjoaa lapsiperheille ja vammaisille?

Valtioneuvosto hyväksyi 11. joulukuuta 2003 uuden sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelman eli TATOn.
Lue artikkeli





* Sivun alkuun


Sari Kokko
Gsm: 040 534 0086
E-mail: sari.kokko@omat.fi

Päivitetty: 6.9.08 Webmaster