Suomen paluumuuttajat spm ry on Suomeen palanneitten suomalaissiirtolaisten ja heidän jälkeläistensä oma etu- ja harrastusjärjestö, joka toimii myös tukiverkostona kaikille paluumuuttajille ja paluumuuttoa harkitseville
Jäsenistömme koostuu Ruotsista, Yhdysvalloista, Kanadasta, Etelä-Amerikasta, Australiasta ja Keski- Euroopasta Suomeen palanneista ulkosuomalaisista
Sähköposti 1.5 alkaen spm.palmu@aina.net
www.omat.fi/palmut/

Palmu on sitoutumaton paluumuuttajalehti.
Nyt yli 80 palmut-lehtien artikkelia paluumuuttoon liittyvistä asioista
Artikkeleita mm.:
IKIMUISTOISIA KOHTAAMISIA
Aikanaan Floridassa asuessani ja lehtityötä tehdessäni sain ja jouduin kohtaamaan monia mielenkiintoisia henkilöitä. Yksi niistä oli Mildred Hard sillä haastattelussa hänen kertomansa tarina jäi parhaiten mieleeni.
Paluumuuttaja
Ruotsin eläke näkyy tänä keväänä Suomen esitäytetyllä veroilmoituksella
Ruotsin verohallinto on Suomen pyynnöstä lähettänyt tulovuoden 2009 eläketiedot aiempia vuosia aikaisemmin.

Hyvät uudet ja vanhat Pamulaiset !
Jatkamme toimintaamme yhteisillä tapaamisilla ja aktiviteeteilla. Tule rohkeasti mukaan Suomeen palanneiden toimintaan, sillä Pamulaisilla eivät keskustelunaiheet lopu ja huumoria riittää vaikka muille jaettavaksi.
Vaihtoehtoina Lokakuun 15 tai 22 päivät
Järjestämme täydellisen risteilypaketin toiveittesi mukaan.
Käytössämme on kokoushuone jossa kokoonnumme ajankohtaisten asioiden pohdintaan ja ongelmien selvittämiseen.
Mukaan pyrimme hankimaan paluumuuttaja verotuksen asiantuntijoita sekä Kelan ja Försäkringskassan edustajat. Järjestämme, laivan ohjelmatarjonnan lisäksi, myös muuta yhteistä ohjelmaa.
NYT ON AIKA TOIMIA: Ilmoita jo nyt halukkuutesi olla mukana ja toiveesi risteilyn ajankohdasta sekä hytti ja ruokailu toiveista. TEE se mahdollisimman pian.
Ilmoittautuminen ei vielä sido mihinkään mutta antaa etuoikeuden toiveiden täyttymiselle ja otamme yhteyttä teihin heti järjestelyiden varmistuttua. Toiveita ja kysymyksiä voit esittää Veikolle toimistolle tai Sirkku Vauhkoselle puh:+358 45 32 65 452
Tarkempaa tietoa risteilystä seuraavassa PALMU lehdessä elo-syyskuun vaihteessa.
PALUUMUUTTAJAT TULKAA VIIHTYMÄÄN JA
OTTAMAAN ASIOISTA SELVÄÄ YHTEISELLÄ RISTEILYLLÄ:

Suomen paluumuuttajat ry:n hallitus vuonna 2010:
Veikko Airaksinen, puheenjohtaja Janakkala
Varsinaiset jäsenet:
Veikko Oksanen, Varapuhj.Tampere
Marita Mallat, Vantaa
Helena Balash, Espoo
Veikko Vuori, Tampere
Irja Pekkanen, Helsinki
Pirjo Ahteenmäki, Helsinki
Varajäsenet:
Marjut Valtonen (Tytti ) Helsinki
Anita Tuulikumpu, Espoo
Pauli Mallat, Vantaa
Helena Airaksinen, Janakkala
Rauha Rossi, Tampere
Tuula Fahrni, Espoo
Voit liittyä jäseneksi tai tilata Palmu-lehden täyttämällä oheisen lomakkeen Liittymislomake
Voit ilmoittaa osoitteenmuutoksen täyttämällä oheisen lomakkeen Osoitteenmuutos
Suomen Paluumuuttajat SPM ry
Jäsenasiat ja Palmu-lehden toimitus:
Kauriinmaantie 17 A 5,
14200 TURENKI
Puh. +358 400 647 463
E-mail: spm.palmut@phnet.fi
Päivitetty: 15.4.10
Webmaster